Kotimaa-lehti julkaisi 18.8. 2006 ilmestyneessä numerossaan avoimesti harhaoppisen hartauskirjoituksen. Kertooko tämä pelkästä teologisesta avuttomuudesta, vai onko taustalla aito heresia ja sen suvaitseminen? Mitä kristityistä kertoo se, että tuskin kukaan jaksaa enää edes kiinnostua tällaisesta?
Laitettakoon heti tähän alkuun Juliska Lehtisen hartauskirjoitus, joka nyt on hampaissani. Voi lukea myös osoitteesta http://www.kotimaa.fi/kotimaa/index.php?option=com_content&task=blogsection&id=6&Itemid=44
"Jumala oli menossa hävittämään syntistä Sodoman kaupunkia, mutta
Abraham vetosi: Ehkä kaupungissa on viisikymmentä hurskasta.
Tuhoaisitko sen silloinkin? Etkö armahtaisi tuota paikkaa niiden
viidenkymmenen oikeamielisen vuoksi? Jumala lupasi. Abraham vetosi
uudelleen ja taas uudelleen, kunnes sovittiin, että kymmenen
oikeamielisen takia Jumala säästäisi Sodoman.
Abrahamin Jumala, Vanhan Testamentin Jumala, on usein kovin tuhoamishaluinen. Väärämielisille ei juuri ole muita vaihtoehtoja kuin hävittäminen. Abraham oli armollisempi, Jumala ehdoton hurskaudenvaatimuksessaan.
Suljin Raamatun ja olin onnellinen siitä, että olen kristitty, uuden liiton ihminen. Minulla on Jeesus ja Jeesuksen Jumala, rakastava isä, joka armahtaa syntiset, ei tuomitse.
Uskoni elää ja rakentuu Uudesta Testamentista. Minun Raamattuni on yli tuhat sivua ohuempi kuin muiden."
Ensialkuun hartaus oli mielestäni masentava ja hämmentävä. Pian tämän jälkeen kuitenkin hämmennys lakkasi, ja tilalle tuli selkeämpi ymmärrys. Oikeastaan Juliska Lehtisen hartauden järkyttävyys piilee siinä, että se ei loppujen lopuksi olekaan hämmentävä, vaan hyvin suoraviivainen ja selkeä. Eikä siinä ole varsinaisesti mitään uutta.
Teologian historiaa tuntevat saattoivat hartaustekstiä lukiessaan tunnistaa mistä vanhan kirkon heresiasta on kysymys. Toisella kristillisellä vuosisadalla vaikuttanut teologi Markion esitti tismalleen samat väitteet: Abrahamin Jumala on eri kuin Jeesuksen Isä, Vanhalla testamentilla ei ole arvoa kristillisen uskon asioissa. Juliska Lehtinen ei siis esitä oikeastaan omia ajatuksiaan - ainakaan siinä merkityksessä, että ne olisivat puhtaasti hänen keksintöään. Hartaustekstissään kirjoittaja yhtyy lähes yhtäpitävästi Markionin ajatuksiin.
Ongelmalliseksi tilanteen tekee valitettavasti se, että Markion tuomittiin harhaoppiseksi. Kirkkoisä Tertullianus kirjoitti peräti viisi kirjaa, joissa Markionin ajatukset osoitettiin yhteensovittamattomiksi kristillisen uskon kanssa. Kirkolliskokous julisti markionismin heresiaksi. Kysymys ei ole siis kristillisen kirkon sisällä olevasta teologisesta juonteesta tai edes kirkkokunnasta, vaan jakamattoman kristikunnan harhaoppiseksi julistamasta ei-kristillisestä näkemyksestä.
Johtopäätös on ilkeän kuuloinen, mutta se tuntuu niin selkeältä ja loogiselta vanhan perinteemme valossa, että uskaltaudun sen sanomaan. Kotimaa julkaisi hartauskirjoituksen, joka on vastoin ikiaikaista kristillistä oppia. Juliska Lehtinen avoimesti ja iloisin mielin yhtyy hereetikon näkemyksiin. Lehtinen ei ainakaan tällä kertaa kirjoittanut meille luettavaksi kristillistä hartaustekstiä, vaan ei-kristillisen. Kotimaa ei julkaissut "Hyvä sana" -palstallaan "Pyhän seudun" hengelliseksi matkaevääksi kristillistä uskoa tukevaa, vaan pikemminkin uskoa tuhoavaa materiaalia. Jos tämä olisi laajemminkin lehden linja (ja välillä kyllä tuntuu siltä, että voiskin olla) olisi ehkä syytä tiputtaa etusivun kuvauksesta "Kristillis-yhteiskunnallinen viikkolehti" ensimmäinen sana pois.
Onko kyseessä pelkästään teologinen kömmähdys, varomaton sanavalinta ja oppimattomuudesta johtuva erhe? Näin olisi miellyttävää olettaa, mutta pelkään että todellisuus on toista. Pelkään, että Juliska Lehtinen omassa uskonnollisessa ajattelussaan edustaa muutenkin, johdonmukaisesti esittämäänsä ajatusta. Pelkään, että Kotimaan taholta ei ollut vahinko, että Markionilainen hartaus julkaistiin, vaan lehti yksinkertaisesti ei enää yhdy kirkolliskokousten ja jakamattoman kristikunnan perintöön.
Vielä huolestuttavammaksi asian tekee se, että kyse ei ole pelkästään yksittäisestä lehdestä joka hyvän paperilaatunsa ansiosta palvelee uskovaista lukijaa lähinnä saunan sytykkeinä. Kotimaa ei omien sanojensa mukaan ole mikään "kirkon virallinen äänenkannattaja". Tämä slogan tosin kaivetaan esille yleensä vain silloin, kun ko. lehti on "syyllistynyt" jälleen johonkin terveen kristillisen opin vastaiseen kirjoitteluun. Tosiasia kuitenkin on, että Kotimaa hyvin yleisesti mielletään kansankirkollisuuden edustajaksi, ja tätä arvoasemaa ei toimitus millään keinoin pyri kumoamaan - paitsi milloin joku vihjaa, että kirkon äänitorvena toimimiseen pitäisi liittyä myös sitoutuminen kirkon oppiin.
Juliska Lehtisen markionilainen, ei-kristillinen hartauskirjoitus luultavasti ei saa juurikaan reaktiota aikaan kenessäkään. Jotkut lukijat ehkä hiukan huokaavat ja kääntävät sivua ajatellen mielessään: "Kyllä se vanha testamentti on arvokas, ei noin saisi sanoa". Toiset taas voivat mielellään yhtyä Lehtisen näkemyksiin. Kirkossamme on tilaa sekä kristillisen opin että heresian kannattajille. Kiinnostaako ketään tämä? Lamaantunut vaikeneminen tällaisen touhun äärellä kertoo kolmesta asiasta. Se kertoo siitä, että tavalliset riviseurakuntalaiset ovat yhä enemmän pyörällä päästään teologien ja "kristillisen viikkolehden" toimittajien riemunkirjavien näkemysten sekamelskassa. Toisekseen hiljaisuus kertoo siitä, että hereettiset opit - muutkin kuin markionismi - ovat täysin hyväksyttäviä kansankirkossa. Kansankirkko ei odota jäsenistöltään enää edes kristilliseen uskoon - saati luterilaiseen oppiin - tunnustautumista. Pappien kohdalla jotain vielä vaaditaan, mutta riviseurakuntalainen saa olla vaikka buddhalainen, jos tahtoo. (kunhan ei virallisesti liity buddhalaiseen uskonyhteisöön) Kolmannekseen, hiljaisuus tällaisten asioiden ympärillä kertoo siitä, että kristilliseen uskoon ja terveeseen Raamatun oppiin sitoutuneet eivät enää viitsi äristä pystyyn kuolevalle kirkolle. Purnaaminen alkaa laimenemaan, kun porukka huomaa että ketään ei enää kiinnosta.