Kirjoittaja: Mari on keskiviikko, 02 toukokuu 2007 @ 14:43

Itse uskoisin, että ne tekijät, jotka selittävät kirkosta eroamisen lisääntymistä juuri Helsingissä, liittyvät siihen, että Helsinki on Suomen mittakaavassa poikkeuksellinen kaupunki väestönsä, elämäntyylinsä ym. puolesta. Oma veikkaukseni on, että tänä vuonna kirkosta eronneiden helsinkiläisten joukosta enemmistö ei ole edes avannut Kirkko&kaupunki-lehteä, koska kirkko ei yksinkertaisesti kiinnosta heitä. Toki joukossa voi olla niitäkin, jotka ovat eronneet kyseisen lehden harjoittaman viestinnän vuoksi, mutta uskon tärkeimpien syiden löytyvän muualta. Voi olla myös niin, että Helsingin suuret eroamisluvut vaikuttavat siihen, millainen lehti Kirkko&kaupunki on, eikä toisinpäin.

Joka tapauksessa ihan mielenkiintoinen avaus analyysilta.

---
Mari

[ Vastaa tähän | # ]

Kirjoittaja: aanirone on lauantai, 05 toukokuu 2007 @ 19:28

Kyllä minä ainakin vakavasti harkitsin kirkosta (eli Helsingin seurakuntayhtymään kuuluvasta seurakunnasta) eroamista luettuani kuinka Simola oli niin onnessaan SLEY:n (eli käytännössä joidenkin afrikkalaisten) kurittamisesta. En halua Simolan päättävän enää antamistani rahoista. Koska ilmeisesti Suomessa ei kuitenkaan voi kuulua seurakuntaan, jonka alueella ei asu, päätin vain lopettaa kolehdin maksamisen Helsingissä ja tukea kohteita suoraan. Kirkollisverosta nyt osa vielä menee sinne, mutta ei voi mitään. En jaksa muuttaa yhden Simolan takia.

[ Vastaa tähän | # ]

Kirjoittaja: analyysi on lauantai, 26 toukokuu 2007 @ 13:10

Hei Mari,

mielestäni teit hyvän huomion, kun totesit, että Helsingin suuret kirkosta eroamisluvut saattavat vaikuttaa siihen, millainen Kirkko & Kaupunki-lehti on. Olen itsekin kokenut kyseisen lehden eräänä funktiona olevan kirkosta eroamisten torjumisen. Jos syventyisi enemmän Kirkko & Kaupunki-lehden kirjoitustapoihin, voisi huomata yleislinjana sen, että "kirkkoa" kehutaan, ja siitä kirjoitetaan positiivisessa valossa.

 Esim. SLEY:tä on viime aikoina siitä syystä esitelty lehdessä puolestaan kirkon ULKOPUOLISENA toimijana. Tällaiseen toimintaan liittyy mm. ilmaisutavat tyyliin: "Kirkon sisällä voimistuvat nyt äänet, joiden mukaan Sley:n työn tukemista ei voida jatkaa." (K&K 12.3.07) ja puhuminen vaikkapa "SLEY:n papeista" sen sijaan, että sanottaisiin heidän olevan evankelisluterilaisen kirkon pappeja. Kun jotain tässä julkaisussa kritisoidaan, ei kritisoidakaan ainakaan terminologian puolesta yleensä "kirkkoa".

Palaan kommenttiisi. Kirjoitit:
"Oma veikkaukseni on, että tänä vuonna kirkosta eronneiden helsinkiläisten joukosta enemmistö ei ole edes avannut Kirkko&kaupunki-lehteä, koska kirkko ei yksinkertaisesti kiinnosta heitä. Toki joukossa voi olla niitäkin, jotka ovat eronneet kyseisen lehden harjoittaman viestinnän vuoksi, mutta uskon tärkeimpien syiden löytyvän muualta."

Tuo hypoteesini, mitä esitin, ei periaatteessa edellytä sitä, että kaikki kirkosta eronneet olisivat itse avanneet ja lukeneet Kirkko & Kaupunki-lehdensä. Hypoteesin kannalta riittää, että he saaneet altistusta epäsuorille K&K-lehden vaikutuksille. Toisaalta moni on voinut - vaikkei lehteä olisi avannutkaan - silti lukea vaikkapa kannen otsikot, jne. Epäsuorilla vaikutuksilla viittaan siihen, että esim. monet muut helsinkiläiset toimittajat ovat lukeneet Kirkko & Kaupunki-lehteä, mikä on saattanut vaikuttaa heidän juttuihinsa, ihmiset ovat keskustelleet sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat saaneet suorempaa vaikutusta K&K-lehden jutuista, jne.

Kysymys, jota tarkastelin, oli se, miksi juuri Helsingissä on erottu alkuvuonna kirkosta. Samanaikaisesti uutisissa kun oli kerrottu, että esim. Tampereella eroamisten määrä oli lähiaikoina vähentynyt. En väitä, enkä väittänyt, että Kirkko & Kaupunki-lehti uutisineen olisi ainoa syy eroinnolle, mutta esitin kysymyksen, voisiko Kirkko & Kaupunki-lehden toiminnalla kenties olla jonkinlainen yhteys lisääntyneeseen eroamisilmiöön? Ja esitin hypoteesinani, että Kirkko & Kaupunki-lehti olisi voinut olla kirjoituksineen merkittävä viimeaikaisiin eroamisiin innostanut tekijä.

[ Vastaa tähän | # ]

Kirjoittaja: Anonymous on sunnuntai, 09 syyskuu 2007 @ 14:47

Hei, ystäväpiiriini kuuluu paljon ihmisiä, jotka ovat eronneet viime vuosien aikana kirkosta. Asun Helsingissä, mutta olen kotoisin maalta. Maalla käydessäni lukiota (noin 20 vuotta sitten), kirkosta erottiin harvemmin, nyt tilanne on kuulemma sielläkin toinen. Rippikoulu käydään, mutta jo rippikoulussa on julistetaan, saattaa nuori julistaa, ettei usko Jumalaan vaan käy jostain toisesta syytä rippikoulua. (Tämä oli itselleni yllätys).

Ystäväni jotka ovat eronneet kirkosta, eivät ole ymmärtääkseni lukeneet K & K -lehteä, eivät tiedä mikä on SLEY, eivätkä käy kirkossa (edes jouluna). He elävät ns hyvää elämää, eivätkä koe tarvitsevansa kirkkoa, eivät usko Raamattuun jne. Joillakin on ennen kirkosta eroamista ollut ovessa lappu "ei K&K-lehteä". Toisin sanoen heitä ei vain kiinnosta. Kirkosta eroaminen ei ole heille mikään kapina tai muuta, pikemminkin toimenpide, havahtuminen siihen, ettei kirkko merkitse heille mitään.

Muutamiin tapauksiin olen törmännyt, jotka ovat sanoneet suoraan, että kirkon suhtautuminen (eli siis median uutisointi aiheesta) homouteen ja/tai naispappeuteen on ollut syy kirkosta eroon. Jotkut ystäväni ovat erronneet kirkosta liittyäkseen vapaisiin suuntiin, joissa he ovat kokeneet, että puhutaan enemmän suoraa asiaa.

Olen asunut pääkaupunkiseudulla yli 15 vuotta. Olen kuulunut 4ään seurakuntaan ja tehnyt seuraavan havainnon: mitä parempi elintaso ja asujakunta nuorta perhettä, sitä vähemmän suhteessa ihmisiä kirkon penkissä sunnuntaisin. Varmasti muitakin kokemuksia löytyy.

[ Vastaa tähän | # ]

Kirjoittaja: analyysi on tiistai, 11 syyskuu 2007 @ 21:58

Ehkä pitäisi vielä täsmentää sitä, mitä esitin, ja mitä en tarkoittanut.

Monet ihmiset ovat vieraantuneet kirkosta ja sen edustamasta uskosta sekä sen edustamista arvoista. Tämä lienee eräs erittäin tärkeä kirkosta eroamisten taustalla oleva tekijä. Tätä en ole kiistänyt.

Mutta - tämä taustatekijä voi olla "vain" taustatekijä: kirkosta vieraantuminen, samoin kuin monet muutkin asiat, muuttuu käytännön toiminnaksi usein vasta jos on jokin toimimisen "laukaiseva" tekijä. Monien ihmisten kohdalla tarvitaan siis jokin tapahtuma, lehtijuttu, tai muu syy joka saa ihmisen tekemään kyseisen askeleen. Tästä askeleesta ja sen ottamisesta, eli eroamisilmoituksen tekemisestä ja lähettämisestä, olen yllä pyrkinyt kirjoittamaan. Askel ei ole välttämättä tietoinen seuraus vaikkapa medioissa olleesta kirjoittelusta. Siksi median vaikutusta eroamisiin pitäisi tutkia tilastoja ja medioiden toimintaa vertaamalla.

Esitin yllä oikeastaan vain epämääräisen enemmän tai vähemmän valituneen arvauksen. Lehtikirjoittelun todellisen vaikutuksen selvittäminen edellyttäisi mm. tarkempia tietoja sekä eroamisista (mielellään tietoa jopa päivittäisistä eroamismääristä), että analyyttistä tutustumista eroamisaaltoja edeltäneisiin median uutisointeihin.

Tarkoitukseni ei ole ollut esittää, että ihmiset eroaisivat esim. ainoastaan lehden kirjoitusten takia. Ennemminkin yritin esittää sellaisen ajatuksen ilmaan, että lehtikirjoittelulla (ja erityisesti Kirkko & Kaupunki-lehdellä ja sen kirjoittelulla) saattaisi olla ollut yhteys eroamisten täytäntöönpanoon.

[ Vastaa tähän | # ]

Kirjoittaja: Idän Samurai on sunnuntai, 11 tammikuu 2009 @ 10:48

Kirkon ongelma

 

Kirkon ongelma ei ole ateismi, ei uskonnollinen monimuotoisuus, eikä myöskään se, että kirkon piirissä on erimielisyyksiä.

Kirkko ei pelasta ketään. Kirkkoon tai johonkin uskonnolliseen yhdyskuntaan kuuluminen auttaa henkilöä silloin, kun yhteisö saattaa sen jäsenen hengelliseen kasvuun ja Kristuksen sisäiseen tuntemiseen.

Tämän löydön teki Luther aikoinaan. Seurakunta on jokainen uskova ja samalla uskovaisten yhteisö on seurakunta. Tähän pohjautuu jokaisen kristityn hengellinen pappeus, jota Luther korosti.

Pelkkänä instituutiona kirkolla ei ole merkitystä, jos Kristus ei vaikuta siinä ja sen jäsenissä.

Teologialla on merkitystä ihmiselle opin määrittelyn kannalta. Pelkkä oppi ei kuitenkaan sytytä ketään. Jos puuttuu Kristuksen sisäinen tuntemus, puuttuu kaikki.

Tiede selittää tätä havaittavaa maailmaamme. Uskon alueelle tiede ei pääse. Usko on sisäistä hengellistä kasvua. Henkilö, joka ei ole lähtenyt tämän hengellisen kasvun tielle, pitää uskoa huuhaana. Ihmisen tieto ei riitä todistamaan Jumalan olemassaoloa tai olemattomuutta.

Jos kirkon piirissä ei toimi Kristus, toisin sanoen seurakuntien ihmisillä ei ole Kristuksen sisäistä tuntemista, kirkon sanoma ei kosketa ihmisiä ja pako kirkoista vain kiihtyy.

Sanalla sanoen kirkon keskeinen ongelma on se, että Kristuksen sisäinen tuntemus on muuttunut opilliseksi julistukseksi, joka ei kosketa ihmisiä, eikä vastaa ihmisten hengelliseen etsintään.

Hengellinen kasvu on vapautumista omista kahleistaan ja samalla eheytymistä ja ulospäin suuntautumista.

Uskonnollisissa yhteisöissä tämä kasvu muuttuu helposti tiukkarajaiseksi vankilaksi ja uskosta tulee mielenterveyttä vahingoittava asia. Vapaus on niin pelottava asia, että ihminen muuttaa sen helposti ahtaaksi vankilaksi.

Löytäessään Kristuksen ja aloittaessaan hengellisen kasvutien, henkilö alkaa suuntautua ulospäin ja toimii lähimmäistensä hyväksi. Tällainen kristitty ei ole tiukkapipoinen niuhottaja. Hän kykenee arvostamaan muidenkin kulttuurien edustajia ja toisin ajattelevia ihmisiä. Tällainen henkilö näkee Kristuksen lähimmäisissään. Tällaisella kristityllä ei ole oikeassa olemisen pakkoa. Omalla toiminnallaan ja olemuksellaan hän vaikuttaa kanssaihmisiinsä, olivatpa he minkä kulttuurin edustajia hyvänsä.

Hengellinen kasvu ei tarkoita henkistynyttä humanismia. Hengellinen kasvu on keskeistä Paavalin opetuksissa ja myöskin Lutherin kirjoituksissa.

Johtuuko Luterilaisen kansankirkkomme anemia juuri tämän hengellisen kasvun puuttumisesta kirkon julistuksesta. Pelkkä teoreettinen oppi ei sytytä ketään.

[ Vastaa tähän | # ]

Kirjoittaja: Idän Samurai on sunnuntai, 11 tammikuu 2009 @ 11:11

Kristus ei ole kirkon rakenteissa, eikä hierarkiassa. Kristus elää ihmisten sydämissä. Kun ihminen alkaa kasvaa hengellisesti Pyhän Hengen vaikutuksesta, henki paljastaa hänen puutteensa ja samalla henkilö tajuaa paremmin henkisen kasvunsa tuoman rikkauden elämäänsä.
Koska seurakunnan jäsenet ovat tässä kasvussa eri tasoilla, tulee vaikeuksia jos seurakunnan jäsenet halutaan puristaa tiukkaan muottiin, eikä erilaisia näkemyksiä sallita.
Jos seurakunntalainen kohtaa vain kirkon institutionaalisen rakenteen, ei hän koe saavansa kirkosta helgellistä rakennusta.
Pienet solut ovat tässä asiassa tärkeitä. Soluissa jokainen voi tuoda mukaan aktiivisen panoksensa ja tällaiset keskustelevat ryhmät tuovat sitä hengellistä rakentumista seurakuntalaisille. Tässä viittaan Lutherin korostamaan kristittyjen hengelliseen pappeuteen. Jos kirkko tarjoaa vain institutionaaliset puitteet ja tällainen yhteisöllinen toiminta puuttuu, tuskin seurakunta houkuttaa ihmisiä mukaan.
Loppujen lopuksi Kristus meissä sytyttää aktiiviseen toimintaan, ei pelkkä kuuluminen institutioon.

[ Vastaa tähän | # ]

Kirjoittaja: eksynyt on sunnuntai, 17 tammikuu 2010 @ 12:16

Kirkko ja kaupunki on tyypillinen "suvaitsevainen". Suvainta loppuu välittömästi, kun eteen tulee toisinajattelija...

[ Vastaa tähän | # ]