QUO VADIS LUTERILAINEN KIRKKO?

Arkkipiispanvaali herätti luterilaiseen kirkkoon ja sen uudistumiseen uskovien keskuudessa toivon muutoksesta. He saivat varovaista tukea ja sympatiaa myös niiltä kirkon marginaaliin joutuneilta konservatiiveilta, jotka ovat jo menettäneet uskonsa kirkon uudistumiseen. Vaali nosti suoranaisen hypen, ja luterilainen kirkko nousi keskustelun polttopisteeksi tavalla, jota kukaan ei olisi osannut ennakoida. Suuri ansio tästä lankeaa Miikka Ruokasen karismalle, joka muodostuu hyvästä ulosannista, innostavista visioista ja perustelluista näkemyksistä. Tämän lisäksi hän osoitti kypsää kristillistä mielenlaatua eikä lähtenyt Kari Mäkisen kanssa käymissään keskusteluissa inttämään. Kannustustavan keskustelutyylin myötä, jota pidän aloitteellisemman Ruokasen ansiona, keskusteluista tuli mielenkiintoisia ja puheenvuoroista toisiaan täydentäviä.

Hetken näytti, että kaikki on mahdollista ja muutoksen tuulet puhaltavat niiden sydämissä, jotka ovat odottaneet ja toivoneet kirkon uudistusta.

Mutta entä uskoontulo aikuisena, tuhlaajapojan uusi elämä, koettu uudestisyntyminen? Kuinka lapsena saatu kaste suhtautuu siihen? Voiko kristitty syntyä monta kertaa uudesti? Vai onko lapsikaste vain merkki, joka viittaa tulevaan uskoon?

Suomen evankelis-luterilainen kirkko elää murrosaikoja. Kun kirkko vuonna 1986 päätti avata pappisviran naisille, hyväksyi se samalla ponnen, jonka tarkoituksena oli taata kirkon muuttunutta virkateologiaa vastustaville oikeus toimia kirkon virassa ja useissa seurakunnissa päädyttiin toteuttamaan työvuorojärjestelyitä tämän ponnen toteuttamiseksi. Vuonna 2006 kuitenkin piispainkokous piispa Mikko Heikan työryhmän valmistelun perusteella antoi lausunnon, jota tulkittiin niin, että työvuorojärjestelyistä on tehtävä loppu. Tiukentunut linja on ajanut vuoden 1986 kirkolliskokousta edeltävän virkateologian kannattajat ahtaalle kirkossa, ja ristiriitoja on selvitelty oikeusistuimia myöten. Tämän artikkelin tarkoitus on luoda katsaus siihen, missä kirkossa tällä hetkellä mennään: mitä oikeusprosesseja on meneillään ja mitkä tekevät kirkon tiukentuneen linjan juridisesti ongelmalliseksi.

Kotimaa uhrasi uusimmassa numerossaan runsaasti sivutilaa henkilöseurakunnille, aiheelle jota ovat käsitelleet syksyn aikana niin Helsingin sanomat kuin piispa Mikko Heikka. Olin viime viikolla Perustan teologisella opintopäivällä työpajassa, jossa pohdittiin myös henkilöseurakunnan luonnetta ja mahdollisuuksia. Ovatko henkilöseurakunnat kirkon tulevaisuuden toivo, vai kenties viimeisin vaihe ennen lopullista hajoamista?